*

Kimmo Saarikko

Yleisradio rynnimässä Suomen bisnesmokien kärkeen

Kansallinen Yleisradio on rynnimässä vauhdilla Suomen pahimpien bisnesmokien kärkeen. Jos Ylen propellipäiden suunnitelma toteutuu, lista saa jatkoa: Sonera/UMTS, Nokia/Microsoft, Yle/Areena.

Vauhdista saa käsityksen, kun TV 2 oli vielä jokin aikaa sitten yksi kolmesta pääkanavasta TV 1:n ja MTV:n rinnalla. Nyt TV2 on lyhyessä ajassa ajettu alas. Sanoma Oy:n Nelonen on tehnyt nousun kolmen kärkeen. TV2:ssa jopa pienen yleisön Pikku Kakkonen on nyt katsotuimpien ohjelmien kärkisijoilla (linkki).

TV-ohjelmien viikkotilastoissa yksikään TV2:n ohjelma ei enää yllä edes 100 katsotuimman joukkoon. Ylen TV1 sinnittelee sekin lähinnä Urheiluruudun ja uutisten avulla (linkki).

Ylen suunnitelma yhdistää ruotsinkielinen Yle Fem ja Yle Teema on perin keinotekoinen ratkaisu. Yle Femman pitäisi saada jatkaa synergistä yhteistyötä Ruotsin television kanssa. Teema puolestaan pitäisi yhdistää TV2:n kanssa. 

Kun TV-maksulta meni katsoja- ja legitimiteettipohja, maksu korvattiin pakollisella Yle-verolla. Tarkoitus oli turvata Yleisradion resurssit ja toiminta.

Tästä taivaan lahjasta huolimatta tai sen ansiosta Yle aikookin nyt leikata radikaalisti omaa tv-tuotantoaan. Tarkoitus on tukeutua ulkopuolisiin palveluihin, kun byrokratisoitunut Yle ei enää kykene luomaan ja tuottamaan mitään uutta ja merkittävää.

Ulkopuolisten tuotantojen autuutta on jankutettu aina, mutta harvoin hankinnoista on tullut mitään menestystä - useimmiten sutta ja sekundaa ja kustannuksia.

Mitä Ylen TV-toiminnasta jäisi jäljelle?

TV1 kitkuttaisi uutisten ja urheilun varassa ja TV2 lastenohjelmiensa avulla. Suunniteltu YLE Fem/Teema säilyisi ilman katsojiakin kielipolitiikan turvin. Yle Areenasta tulee lähinnä kunnalliseen kirjastotoimeen vertautuva yleishyödyllinen palvelu. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Yle tuotantojen alasajo on kansallinen katastrofi. Kyseessä on pitkälle koulutettuja ja pätevöityneitä TV-ammattilaisia.

Internet-koodareita tulee liukuhihnalta, mutta TV-tuotannon ammattilaiset ovat aivan eri juttu.

Yle on perinteisesti ollut laadussa ja kustannuksissa Ruotsia, Tanskaa ja Norjaa edellä, mutta nyt olemme pahasti perässä.

Viimeisinkin Ylen ulkopuolelta ostettu suursatsaus eli Sorjonen on ruotsalais-tanskalaisen Silta-sarjan matkimista. Toteutuskaan ei ole Yle-laatua.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Yle ajaa suosituimmat ohjelmat alas protestina ehdotetuille leikkauksille. Ihan perustaktiikkaa, kansalle tärkeimmät asiat lakkautetaan aina heti ensimmäisenä.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Suoriteperusteisen, kannustavan palkkauksen ja tavoitehakuisen toiminnan korvaajana ei sittenkään raha-automaatti toimi. Yle nettoaa ja kansaa v-ttaa. Jippii.

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

TV-broadcasting säilyy ja kasvaa. Television katselu on Suomessa korkeimmillaan kuin koskaan. USA:n presindentinvaalien debatin katselu löi kaikkien aikojen ennätykset. Suomessakin Linnan juhlat keräsivät nekin käsittämättömät 2,5 miljoonaa katsojaa.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Jatkuvan virran tv lähetyksiin taitaa keskittyä ylen katsojien ydinryhmä. Eläkeläiset. Kyllä muiden ruutukatselu on muuttunut käsittääkseni hyvin paljon. Suoratoistoa, ostettuja palveluja netistä, tallennuksia. Verkkoon käy siis ylenkin tie.
Tosin yle, joka mainostaa itseään riippumattomaksi koko kansan mediaksi. Ei ole kumpaakaan.

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Kovin on vaatimatonta netin katselu. Alla olevasta linkistä löytyvät Yle Areenan katsotuimmat tv-sisällöt. Tilastosta näkyy vain ns. käynnistykset, eikä katseluaikaa, joka kertoisi katseluun käytetyn ajan.

Television katselu Suomessa on noussut ennätyslukemiin eli kolmeen tuntiin päivässä. Syyskuinen Clintonin ja Trumpin TV-debatti löi sekin vuodelta 1980 olevan yleisöennätyksen. Keskustelua seurasi 84 miljoonaa katsojaa.

Finnpanelin mukaan Yle Areenan, MTV Katsomon ja Nelosen Ruudun osuus katselusta on kolme prosenttia.

https://www.finnpanel.fi/tulokset/nettitv/vko/nett...

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Näin on. Nuoret eivät samalla lailla enää jatkuvan virran televisiota katso etenkään yleä. Eläkeläiset, jotka katsovat taas yleä. Eivät juuri nettiä avaa.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1415168473074

. Jo nyt alle 40-vuotiaat sanovat katsovansa ohjelmansa useammin viivästetysti kuin reaaliajassa.

Erilaisia tallennuslaitteita käytetään paljon.

Kun seuraa omia nuoria ja heidän kavereitaan yleä ei ole edes olemassa. Jatkuvan virran televisiota katsellaan kovin vähän muutenkin. Ruutuja kyllä katsellaan. Mitä halutaan katsella tallenetaan ja netti on kovassa käytössä. Kun nykyeläkeläiset poistuvat moni asia muuttuu.

Eikä tuolle ylelle ole mitään tarvetta muutenkaan. Vain joukko suojatyöpaikkoja. Minusta jos halutaan tukea kotimaista sisällön tuotantoa sitä pitäisi tukea suoraan veroista eikä minkään turhan byrokratia yhtiön kautta. Sosialismin lumo on vahva mutta aina yhtä epäonnisutunut. Tuhlaa yhteisiä varojamme valtavasti.

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

#8 Kyseinen Elisa Viihteen teettämä selvitys on mielipidekysely. Se ei ole katsojatutkimus eikä mittaa todellista katsojakäyttäytymistä, kuten esim. Finnpanelin mittaritutkimus tekee.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset