Kimmo Saarikko "Whoever controls the media, controls the mind" Jim Morrison

Ylen televisio on täyttynyt mainoksista

Yle on aloittanut massiivisen ohjelmien mainonnan televisiossa ja ottanut käyttöön kaupallisen puolen kaltaiset mainosslotit. Tavallisesti yleisradioyhtiöt mainostavat ohjelmiaan, josko lähetyksessä on sattumalta jäänyt väliä ja tilaa. 

Ylessä ohjelmia ei enää puffata ohjelmaväleissä satunnaisena täytteenä, vaan mainoksille on lähetyskaaviossa varattu ohjelmaväleihin omat paikat. Ylen mainosslottien kesto on kolmisen minuuttia, joten vuorokaudessa kertyy tunneissa mitattava määrä mainoksia.

Harmilliseksi ohjelmien mainostamisen tekee se, että Ylellä ei enää ole juurikaan mitä mainostaa. SuomiLoven ja Sohvaperunoiden trailereita ajetaan loputtomasti. SuomiLovekin loppui, mutta mainonta ei loppunut. Nyt mainostetaan sitä, että SuomiLovelle on tulossa jatkoa, ja että siihen haetaan osallistujia.

Peltsin Kova vuosi -ohjelman mainostaminen on aloitettu, vaikka mainoksen mukaan sen esitys on vasta kahden kuukauden kuluttua 22.4.2018 ja esityspaikkakin olisi Yle Areena (linkki). Toivottavasti Peltsin ohjelma näkyy kaikelle kansalle televisiossa.

Yle on aloittanut ohjelmamainonnan myös "tekstimainontana" suorissa lähetyksissä. Ylen uutisissa mainostetaan tulevia uutisia ja tietenkin Yle Areenaa ja Ylen nettiä. Perjantain Pressiklubissa mainostettiin saman illan Perjantai-ohjelmaa. Journalismikin on siis alistettu mainonnalle. Jopa suoria lähetyksiä katkaistaan kiireellä ennen aikojaan mainosten tieltä.

Yleisötutkimusten mukaan mainosten kohdalla TV-katsojat vaihtavat kanavaa. Ylen ohjelmamainosten kohdalla kaukosäätimet käyvät todella kuumina.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Kimmo, yleveron maksajaveljeni/kohtalotoverini, aiheesi on valitettavan aiheellinen....

Jospa, viimeistään nyt, mahdollisimman moni kansalainen rupeaa antamaan palautteita (silloin kun siltä tuntuu). Puolen miljardin edestä voimme AIVAN HYVIN vaatia laatua, ilman huonoa omatuntoa. Avauksesi on hyvä. Minulla on useita paukkuja tulossa, mutta tässäpä keskeimmät yhteenvedossa/ennakkovaroituksessa:

- paikallaisradiot ja radio Suomi: surkeat soittolistat ikäkuulijoille...
- radioasemien epäonnistunut profilointi (Suomi, Ylex, Puhe sekä Ykkönen). Etenkin Radio Suomi on pilattu lähes sataprosenttisesti (Ylex: alle 35-vuotiaille ja Radio Suomi: sekin alle 35-vuotiaille, hohoijaa)
- poliittinen agenda, joka on liiankin ilmiselvä.
- olematonta omaa tuotantoa (paljon ostopalveluita eikä mitään omaa)
- uusintoja, uusintoja sekä mainoksia uusinnoista...

+ yle areena ja elävä arkisto! Niistä täydet pisteet (pakkonaitujen femin ja teeman ohella). Aina tuntuu mukavalta kehuakin, silloin harvoin kun siihen on aihetta (yhteisponnistuksemme on siis 0,5 miljardia/vuosi)...

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Kiitos kommentistasi Ilmari. Hyvin hahmotat laajemminkin kokonaisuuden, mistä on kyse.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Nopeasti mietittynä tulisi mieleen että ideana on aloittaa seuraava ohjelma seuraavan 10 minuuttisen kohdalla esim.10 yli, 20 yli, kello puoli jne. ja ne tyhjät minuutit täytetään mainoksilla.

Ehkä se on katsottu tekevän helpommaksi katsojille tulla tv:n ääreen oikeaan aikaan, mene ja tiedä.

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Oikea havainto, että ohjelmat alkavat tasaisin kellonajoin ja niin pitää ollakin. Mutta niin ei pitäisi yleisradiossa olla, että ohjelmat tehdään alimittaisiksi mainosten takia.

Sääliksi käy ihmisiä, jotka ovat tottuneet lineaarisen TV:n katseluun ja joutuvat tunnista toiseen katsomaan SuomiLoven ja Soffaperunoiden loputtomia trailereita. Uusintojakin pyörii siinä määrin, että Yle on alkanut muistuttamaan hotellitelevisiota.

Suomalaisille pitäisi näkyä muiden Pohjoismaiden yleisradiokanavat, niin olisi mihin verrata.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Itse olen juuri nyt eniten huolissani/tuskissani Ruben Stillerin paluusta radion puolelle. Oli mukavaa kun tuo mielipidejyrä oli pitkään hiljaa, Sipilä-jupakan jälkeen.

Ajatelkaa, sinullakin olisi ikioma/henkilökohtainen kestomielipide, josta sinulle maksetaanpa vielä kuukausipalkkaa....eikö kuulostaisi mukavalta? Sinä, minä ja me kaikki muut maksamme moisesta "pedagogisesta journalismista" (aivopesusta) ja näin meistä tyhmistä tulee viisaita. Ihanaa kun valtiomme suojelee ja pureskelee ajattelumme valmiiksi. Näin on helppoa elää ("ilmaista" diapamia radion kautta).

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Stiller on Ylen skeneen sopiva karikatyyri. Paljon on pois potkittuja ammattilaisia, jotka pitäisi palkata takaisin Yleen; esimerkiksi Pekka Ervasti:
http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2179...

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Hyvä toimittaja >>>> antaa puhua; oma mielipide paljastuu vain mutkan kautta (esimerkiksi Jukka Lehesvirta, nyt jo eläkkeellä).

Huipputoimittaja >>>> julistaa koko ajan omaa pikkumaailmaansa ja ellei omaa puhuttavaa enää riitä, niin kutsuu samanmielisiä "asiantuntijoita" studioon (jokainen lukija löytää hyvinkin helposti siihen sopivia toimittajia).

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Juu, Pekka Ervasti on hyvä ja myöskin sympaattinen toimittaja, mutta hän ei kai kulkenut riittävästi oikeassa muotissa. Miten tästäkin alennustilasta ylipäätään voi päästä pois? Ennen sentään voi protestoida jaloillaan, mutta mitä nyt?

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Ervasti hyökkäsi Huhtasaarta vastaan presidentinvaaleissa. Surkea tapaus kaiken kaikkiaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset