*

Kimmo Saarikko ”Totuuden salaaminen on ainoa tieteen tuntema säädyttömyys” Sosiologi Edvard Westermarck

Kaikki blogit puheenaiheesta Mopoauto

Mauton sijaan oikea pieni auto?

Viikonloppuna saimme järkyttävän uutisen Sastamalasta. Julkisuudessa 
olleiden tietojen mukaan perheriidan takia itsemurhaa yrittänyt 
rattijuoppo ajoi tahallaan vastaantullutta autoa päin. Vastaantulija 
olikin mauto eli mopoauto ja sen tiedämme mitä siinä tapahtui. 
Järkyttävää piittaamattomuutta ja itsekkyttää. Osanotto nuorten uhrien 
omaisille ja kaikille joita tapahtuma on koskettanut ja järkyttänyt.

Kaksi nuorta kuoli mopoauton ja pakettiauton kolarissa

Uutinen on järkyttävä (linkki). 17-vuotiaat tyttö ja poika menehtyivät Sastamalassa mopoauton ja pakettiauton nokkakolarissa valtatie 12:lla.

Pakettiautoa ajanut 1980-luvulla syntynyt mies selvisi hengissä, ja hän on sairaalassa. 

Josko nuoret olisivat ajaneet autoa, tältäkin törmäykseltä olisi ehkä vältytty, tai he olisivat ainakin selvinneet hengissä auton turvatyynyjen ansiosta. 

Auton rattiin 15-vuotiaana

Suomen ajokorttiluokat pitäisi uudistaa ja pyrkiä eroon mopoautoista. Ruotsissa on käytössä Epa- ja A-traktoreita, joissa runkona on normaali auton kehikko. Olisikin järkevää ottaa käyttöön myös Suomessa A-traktori tai kevytauto (L7e), jossa normaali autoon asennettaisiin nopeuden rajoitin. Ajokorttiluokan vaihtuessa olisi auton omistajalla hänellä jo tuttu ajoneuvo heti käytössään. Vain nopeuden rajoitinta tarvitsisi säätää. Rajoitin maksaa asennettuna 300-500€.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä